maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kiihkeää agilityä


Saralla oli siis aivan hullut kierrokset! Näpit ei todellakaan säästyneet näykkäilyiltä tällä kertaa...


Eka rata:



Koiria ohjattiin serpentiinillä samanlailla kuin viimeksikin eli vastakkainen käsi vetää koiran hypyn yli ja koiran puolimmainen ohjaa hyppäämään poispäin. Eka kerta (a-rata) oli ihan ok. Mutta kun alettiin hiomaan putkesta 4. esteelle menoa tiukemmaksi, niin hajosi koko serpentiinin idea. Siinä olikin sitten työstämistä. Toiseen suuntaan rata (b-rata) meni varsin mallikkaasti. Mulle vaan taas muistutukseksi, että palkkaa ei taskusta kaivella ennen kuin koiran on suorittanut viimeisenkin esteen.


Toka rata:



Putkeen koira oli tarkoitus ohjata puolivalssilla ja 4. ja 5. esteen välillä oli tarkoitus tehdä valssi. Puolivalssi vielä sujui ja koira meni oikeasta päästä putkeen. Neljänneltä viidennelle sitten takkusikin. Vaikka seisoin paikallani niin koiran tuli vaan päin ja törmäsi. Sellanen hidastuskäsky olisi ihan hyvä olla olemassa...


Yksitellen tehtiin keinua, A:ta, pussia ja keppejä. Kepeillä oli alussa ja lopussa ohjurit. Sainkin lähetettyä koiraa kepeille eri kulmista ja kepeillä pystyi vedättämäänkin ongelmitta.

Ketjutus


Tokotettiin pitkästä aikaa lähikentällä. Siellä olikin mukavasti häiriönä ohikulkevia ihmisiä & koiria, kentällä hengailevia lapsia sekä viereisen talon kattoa remontoitiin. Alkuun tehtiin perusasennosta maahan -jumppaa. Näitä pitäsi tehdä useammin, sillä vinot lisääntyy jos ei treenaa... Sittten ketjutettuna suora luoksetulo, metallinouto, tunnari ja kaukot. Luoksetulo otettiin pitkältä matkalta suoraan sivulle. Koira törmäsi. Metallinouto oli ihan hyvä. Tunnaria varten koirassa oli liikaa virtaa ja se töni kuonollaan vääriä. Oman tullessa kohdalle se nosti sen varmasta ja toi ilman puruja. Kaukoissa teetin koiralla i-m-i-m-s-vaihdot n. 10 metrin etäisyydeltä. Niissä ei moitteita. Seisomisesta tuli superpalkka.


Otettiin kentällä vielä merkkiä alustan ja lelun kera. Yhdistelin merkkiin ohjattua noutoa (metallikapulalla). Noudatin koiralla vain vasenta puolta pariin otteeseen. Molemmilla kerroilla jouduin kutsumaan koiran takaisin, sillä se olisi juossut suoraan kapulalle. Toinen kerta oli hyvä molemmissa. Eli merkkiin lisää treeniä ennen kuin kokeillaan taas ohjatun kanssa sitä. Läähätyssää vaikutti koiran metallikapulan pito-otteeseen. Se oli löysä. Lopuksi tehtiin vielä ruutua ja siinä lähinnä alustan voimin oikeaan paikkaan hakua eri kohdista.


Lämpöinen aurinko taisi yllättää koiran. Treeni-intoa kyllä riitti, mutta se pahin särmä hävisi koirasta tavallista nopeammin. Lopuksi kun vapautin koiran ja tehtiin lähtöä, niin se juoksi suoraan kentän laidalla olevaan lumikasaan piehtaroiimaan ;)

perjantai 23. huhtikuuta 2010

HSKP:n ja HAU:n vapaavuoroilla


Tänään käytiin tokottelemassa sekä HSKP:n että HAU:n vuoroilla. Purinan ulkokentällä käytiin ottamassa vain lyhyetä vauhdikkaat treenit, sillä siellä on enempi tilaa kuin ATD:n hallissa.


Tehtiin sekalaisemmassa järjestyksessä:



  • Hyppynoutoa otettiin isolla metallikapulalla. Kaikki sujui tosi jees.

  • Tunnaria tehtiin pitkästä aikaa ympyränä. Sa haisteli hyvin ja nosti heti oman kun se kohdalle sattui. Muuten koira kantoi kapulaa hyvin, mutta pyöritteli suussaan luovutusasentoon tullessaan. Otettiin sitten erikseen vielä luovutusasentoonn tuloja kapula suussa.

  • Merkille lähetyksiä tehtiin 10-15 metristä. Merkillä oli joko lelu tai alusta. Muutaman kerran lähetin tyhjällekin merkille. Hyviä vauhdikkaita suorituksia :) Ruutua tehtiin samaan tapaan eli lähetyksiä lelulle, alustalle tai tyhjään ruutuun. Nämäkin sujui. Jokunen maahanmeno ruudussa otettiin ja siellä pysyminen. Kertalleen myös seuraamaantulo. Sitten yhdistin ekaa kertaa merkillemenon ruutuun. Merkillä oli kosketusalusta ja ruudussa koiraa odotti lelu. Merkille koiruus meni hyvin, mutta ruutuunmeno oli vaikeaa. Alkuhämmennyksen jälkeen alkoi sujumaan jo paremmin.

  • Jäävistä tehtiin istumista ja seisomista erikseen. Ajattelin nyt ottaa takapakkia ja tehdä näitä erikseen eikä sekoitellen. Ensin istumisia. Ne onnistui kaikki. Tehtiin istumisten ja seisomisten välissä muita liikkeitä. Ekoihin seisomisiin Sa tarjosi istumista. Sitten alkoi menemään oikein.

  • Kaukoihin koiralla oli liikaa virtaa. Metriä paria pidemmältä käskyttäessä Sa eteni s-m- ja s-i-vaihdoissa. Otettiin vaihtoja siksi vain lyhyeltä matkalta ja treenattiin pidempi käskytysvälejä.

  • Kontaktitreeniä otettin perusasennossa "Valmis"-käskyllä muiden koirakoiden treenaillessa. Hyvin koira piti kontaktia.

  • Seuraaminen oli kamalaa. Koira edisti normaalissa vauhdissa, hitaassa oli oikeammassa paikassa. Jouduin seuruuttamaan sitä aika pitkäänkin ja korjaamaan paikkaa peruuttamalla tai tekemällä käännöksiä vasempaan ennen kuin koiran paikka parantui. Otin avuksi myös kainalopalkan. Positiivista oli koiran hyvä takapään käyttö käännöksissä, jopa täyskäännös vasempaan oli melko sujuvaa.

  • Lopuksi otettiin paikallaan istuminen. Kävin ensin pari kertaa vain kääntymässä piilossa ja sitten palkkaamassa koiran. Sitten 2 x 1 min piilossa olo. Hyvin se istui.

  • Sitten siirtyminen Purinalle. Siellä otettiin luoksetuloja. Ensin muisteltiin takapalkkaa. Otin pari luoksetuloa, joissa palkkasin vauhdista lelulla ja sitten lähetin eteenmenolla namialustalle. Sitte maahanpysäytys, joka oli terävämpi kuin pitkiin aikoihin! Vauhtiluoksetulon jälkeen uusi pysäytys, jossa Sa jäi seisomaan ja meni vasta toisella käskyllä maahan. Uudella yrityksellä koira meni maahan, mutta pysähtyminen oli pitkä. Vapautin silti takapalkalle, jotta takapalkka iskostuisi paremmin koiran mieleen. Loppuun vielä pari vauhtiluoksetuloa, joissa juoksin koiraa karkuun :)


---


Pyöräilykausi aloitettiin muutaman viikko sitten. Vauhtia koirassa on riittänyt siinä määrin, että sitä on saanut jatkuvasti käskyttää hidastamaan. Hidastuskäsky (pudotus laukasta raviin) kaipaa vielä treeniä. Myös muut käskyt tuntui aluksi olevan vähän muistuttelua vailla, etenkin koiran juostessa vasemmalla puolella.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Mölliagikisat, Ojanko


Korkattiin meidän agikisaura epävirallisesti HSKH:n TehisCup-osakilpailussa, jossa tuomarina toimi Markku Láuren. Kuvittelin, että koirassa ei olisi niin paljoa vauhtia vähän vieraammassa ympäristössä. Se luulo osottautui vääräksi. Lämmmitelyesteillä vauhtia siis riitti ja koira meni omia ratojaankin, ehheh... Ohjatusti Sa teki kontaktiesteitä hyvin kontaktein. Keinun uskaltauduin ottamaan ekaa kertaa pikkurataankin mukaan. Eli putken kautta hypylle, 180-asteen kääntö toiselle hypylle ja keinulle. Keppejäkin tehtiin. Suoraan edestä koira hakee ekan välin parhaiten. Huonoiten haku sujuu keppien oikealta puolen (minun ollessa koiran vasemmalla puolen).


Kisarata:



Radan pituus oli 125 m ja ihanneaika 50 s.


Otin alun kutsuna putken suulta. Koira lähti vauhdikkaasti ja irtosi hyvin toiseenkin putkeen. Puomille mennessä kiirehdin ja koirakin tuli puomin ohi. Siitä siis kielto. Alasmenokontaktit tehtiin varman päälle. Käännös venyi vähän pitkäksi 8. hypyn ja putken välillä. Muuten varsin näppärää menoa. Loppusuoralla koiruus irtosi hyvin.


Aikaa radalla meni 31,85 s., ratavirheitä siis 5 ja sijoitus oli 8/22.


Video.


---


Ennen agikisoihin menoa käytiin tekemässä vartin tokot Kannelmäessä nurtsilla. Saralle aivan vieras paikka, mutta koiruus oli heti juonessa mukana. Ekaksi perusasentoja ja askelsiirtymiä kaikkiin suuntiin. Kerran koirasta pääsi ääni, muuten se oli hiljaa. Ääntettömyystreeneissä on siis menty eteenpäin. Sisällä askelia tehdessä koira äännähtää enää harvoin. Muut askelsiirtymät oli ihan siistejä, mutta askeleissa vasempaan Sa tuli liian eteen. Ennenhän ongelmana oli ennemminkin koiran jääminen taakse, joten tarttis löytää tästä se välimuoto. Sitten liikkeestä istumista. Ekalla annoin käsiavun, sitä seuranneet ilman ja nekin jopa onnistui! Kaukoissa s-m-vaihdossa Sa tuli eteenpäin, joten tehtiin vaihtoja ensin läheltä ja sitten pidennettiin matkaa reiluun 10 metriin onnistuneesti. S-i onnistui hyvin parista metristä.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Unelma-agilityä


Sara oli jälleen kierroksissaan, koirasta pääsi vain piip-piip-piip... Siitä huolimatta radalla koira toimi kuin unelma! Meni juuri sinne minne ohjasinkin. Muutenkin Sara tuntuu seuraavan ohjaustani aina vaan paremmin, eikä enää tee juurikaan omia ratojaan.


Ensin seuraavanlainen rata:



Hypyillä koiria ohjattiin pitäen rintamasuunta kohti seuraavaa putkea. Vastakkainen käsi veti koiran hypyn yli ja koiran puolimmainen heitti hypyn yli ja piti koira esteen toisella puolen. Ja sama toiseen suuntaan. Sara ohjautui hyvin ja haki putket hyvin. Jotta ei aivan täydellistä olisi, niin pariin otteeseen puomilla koiruus pysähtyi vasta tultuaan kontaktin yli. Yritin siis vähentää apuja pysähdyksellä, siitä se johtui.


Toinen rata:



Radalla harjoteltiin valsseja. Valssit tehtiin 3. ja 4. hypyn välissä, 4. ja muurin välissä sekä muurilla. Hypylle nro 6. mentiin takaakierron kautta. Ekalla kierroksella kiirehdin ja Sa tiputti 6. hypyn riman. Sisäistin sitten ettei mulla ole mihinkään kiire, sillä koira irtoaa ja hakee hyvin loppuhyppysuoran. Rauhoitin siis ohjaustani ja rimakaan ei enää tippunut.


Otettiin yksitellen 6:n kepin sarjaa. Tällä kertaa koiruus haki tämän päiväisen teeman mukaan hyvin aloitusvälin! Pitää jatkossakin ottaa lyhemmillä kepeillä aloituskohdan hakua, jotta saan palkattua koiraa useammin. Lisäksi tehtiin keinua.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Nina Mantereen ja Iida Vakkurin agikoulutus + tokoa


Meillä on nyt jonkin aikaa HSKP:n ja HAU:n tokon vapaavuorot peräkkäin. Voisi siis vaikka 2 ½ tuntia tokotella putkeen! Näppärää, jos ei ehdi toiseen, niin ehkä ehtii sitten sinne toiseen. Tänään ehdittiin hetkiseksi Purinalle. Saatiin omaan käyttöön koko kenttä, sillä muita ei ehkäpä hieman sateisesta säästä johtuen ollut paikalla. Uhkarohkeasti aloitettiin tunnarilla. Sarpsa oli kierroksissaan, mutta keräsi hyvin itsensä ja keskittyi annettuun puuhaan. Se haisteli nätisti kapuloita ja otti oman heti, kun sattui sen kohdalle. Tuodessaan koiruus ei kapulaa pureskellut, mutta pudotti sen luovutusasentoon tullessaan (korjasi itse). Otettiin sitten vähän pitojakin. Sitten merkkiä alustan kanssa. Alkumuistelun jälkeen kasvatin matkaa jo pariinkymmeneen metriin. Jonkin kerran otin väliin ilman alustaakin. Tällä kertaa koira ei tarjonnut merkkiin koskemista, hyvä. Pariin kertaan siirtelin merkkiä eri kohtiin kentällä koiran suorittaessa piilopaikkamakuuta. Ekalla jätin merkin taakse lelun, sen koira bongasi hyvin. Toisella kerralla merkillä oli vain alusta. Tässä koira tartti vähän apuja. Siirryin merkkiä kohti ja lähetys onnistui kuitenkin n. 10 metristä. Väliin otettiin keppejä muutaman kerran. Aloitusvälin hakuun koira tarvii vielä apuja. Sen jälkeen pujottelu sujuu näppärän itsenäisesti, sivuetäisyyttä ei kuitenkaan kärsi ottaa vielä paria metriä enempää. Kaukojen suhteen koirassa oli vähän liikaa virtaa, joten otettiin vaihtoja aika läheltä. Siltikin koiruus oli vähän tulla eteenpäin s-m-vaihdossa. Jäävistä otettiin ensin pelkkiä seisomisia, onnistui. Sitten istumisia väliin, eikä enää onnistunutkaan. Kaikki jäävät onnistuu mainiosti, jos peruutan tai koira peruuttaa. Seuratessa koira tarvii käsiavun istumiseen, ilman käsiapuja se tekee seisomisen... Mitähän näiden kanssa tekisi?


Sitten pikkulenkille ja takaisin Purinalle agilityn pariin. Nina Manner ja Iida Vakkuri piti koulutuksen, jonka teemana oli kontaktit sekä ohjauskuviot: välistäveto, takaakierto ja sylkkäri. Kontaktiesteitä katsottiin yksitellen. Puomilla Sa hyppää herkästi ylösmenokontaktin, etenkin jos on vähänkään vauhtia. Kokeiltiin koiran rytmin rikkomista ja länkiä. Rytmiä rikottiin maassa olevilla muurin paloilla. Niiden avulla koira koski kaikilla neljällä tassulla kontaktialueeseen. Längllä tulos oli parempi: kuusi tassua koski alueeseen. Längillä siis voisi jatkaa. Mietintään jää, josko sittenkin opettaisin koiralle juoksukontaktin ylösmenoon. A:lla koiralla ei ole (vielä) mitään ongelmia. Pikkasen se hidastelee alastulolla, mutta se korjaantunee kunhan saa varmuutta ( = tietää mitä pitää tehdä). A:lla annoinkin tietoisesti vartaloavun pysäytykseen. Tietämättäni teen sen myös lievempänä versiona puomilla. Siitä voisi yrittää vieroittua. Otettiin vielä keinua. Ekan koira rämäytti ja seuraavat se menikin sitten vähän varovaisemmin.


Ohjauskuvioista otettiin ensimmäisenä välistävedot (hypyt 2.-5.) ja takaakierrot (hypyt 6.-8.). Saatiin kuin saatiinkin onnistumaan ne molemmat, tosin vain kertaalleen molemmat puolet. Parannettavaa siis on. Kun koira lukee ohjausta tarkasti, niin ohjauksen tulisi olla selkeää ja oikea-aikaista. Lisäksi nopea koira vaatiin vielä nopeampaa ohjausta. Koin ahaa-elämyksen, joka helpottaa kummasti ohjaamista välistävedoissa: peruuttaa ei tarvitse yhtään sen enempää kuin ohjauskäännös vaatii, muuten voi mennä nokka kohti menosuuntaa!


    


Lopuksi vielä harjoituksen kohteeksi leveä sylkkäri. Putken jälkeen koirat ohjattiin toiselle esteelle takaakierrolla ja toiselta kolmannelle sylkkärillä. Tehtiin sylkkäriä molemmin puolin (a- ja b-radat). Sara tekee laakahyppyjä. Sitä lähdetään korjaamaan vinojen rimojen ja palkan suunnan avulla (piste on palkka). Sylkkäriä (ja muitakin ohjauskuvioita!) pitäisi treenailla enempi. Pitäisi tehdä ihan lyhyitä tekniikkaharjoituksia, välillä pidempiä ja vaikeampia, joihin vauhtia haetaan vauhtia vaikkapa putken kautta.


Viitisen tuntia meni treenatessa lämmittely- ja jäähdyttelylenkkeineen. Ja koira olisi voinut vieläkin jatkaa yhtä suurella innolla kuin treenien alussakin! Sinänsä kun Sarasta on kyse, niin en kyllä oikeastaan ole edes yllättynyt...

maanantai 12. huhtikuuta 2010

"Kisat"


Kolmen viikon agitauon jälkeen pidettiin kisanomaiset treenit yhdessä toisen samaan aikaan treenaavan ryhmän kanssa. Ensin seurattiin, kun osaavammat teki osaavammille sopivaa rataa. Sara nosti aikamoiset kierrokset muiden agittaessa. Siitä huolimatta koiruus oli ihan hyvin kuulolla. Lämmittelykentällä otettiin hyppyjen (myös takaakierrolla) ja putkien muodostamia pikkusarjoja. Lisäksi tehtiin yksittäin puomia oikein hyvin kontaktein, pussia lelun odottaessa pussin jälkeen ja 12-sarjan keppejä. Kepit sujuu kunhan vain muistan rauhoittaa alun.


Itse rata:



Ekalla kierroksella otin kaksi ekaa hyppyä kutsuna ja käänsin koiran jyrkästi putkeen. Saralle tuli vaan alussa niin kiire, että eka rima putosi. Puomi ilman länkiä sujui hyvin. Muurilta putkeen oleva suora oli aika sähläystä. Mun oli tarkoitus tehdä takaaleikkaus muurin jälkeen, mutta teinkin sen myöhemmin jossain vaiheessa. Ennen ja jälkeen pituuden koira ehti pyörähtää monet kerrat, pituuden palikat lensi ja ainakin putkelta tuli kielto. Putken jälkeen persjättö. Seuraavalla suoralla putkeen asti koira irtosi tosi hyvin. Samoin A:lta loppuun.


Toisella kierroksella otin alussa koiran mukaan jo toiselta esteeltä. Se sopi Saralle paremmin. Muurilta aina putkeen asti oli jälleen sähläilyä. Lisäbonuksena koira meni vielä väärään päähän putkea, kun oma liike loppui liian aikaisin. Loppurata sujui taas hyvin paitsi, että kummallakaan kontaktiesteellä koira ei pysähtynyt kontakteille. Olisi ehkä auttanut, jos olisin käyttänyt käskysanaa, mutta oletin vaan koiran pysähtyvän ilmankin... Kontakteihin siis lisää treeniä. Sas pysähtyy kyllä puomille, jos itse jatkan suoraan. Mutta jos käännyn, kuten tässä radassa, niin koira ei vaan vielä osaa. A:n suoritus ei ole koiralle vielä niin tuttu, etenkin kun itse jatkan matkaa. Pitää siis muistaa vielä kontakteilla varmistaa alastulot. Pitää myös muistaa treenata välillä pimeitäkin putkikulmia.


Otettiin vielä erikseen ongelmakohtia. Ensin otettiin alusta puomin loppuun asti ja pääsin palkkaamaan 2on2offista. Samoin tehtiin 12. hypyltä putken kautta A:lle. Nyt annoin kunnon vartaloavun kääntymällä koiraa kohti alastulolla. Sitten vielä pari kertaa 6. hypyltä putkeen asti. Hyvänä huomiona: koira ei jää pyörimään kunhan vain olen hiljaa koiran ollessa pussissa. Käskyjä saa taas jakaa, kun koira tulee ulos pussista. Näin se jatkaa suoraan eikä ala kääntymään minua kohti. Olipa kerrassaan opettavaista :)

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Aamupalatokot


Sas söi aamiaisensa tokoilun lomassa. Alkuun otettiin askelsiirtymiä kaikkiin suuntiin. Taukoilu ei yllättäen ole auttanut ongelmakohtiin :p Taaksepäin mennessä koira edelleen irtoaa. Kokeilin lanneliinaa, mutta siitä huolimatta koiran takapää lähtee irtoamaan muutaman askeleen jälkeen. Kääntyminen vasempaan tiivistää koiraa. Parhaimmaksi kuitenkin nyt havaitsin palkauksen suunnan. Palkan ollessa koiran vasemmalla puolen pysyi koiran takapääkin suorassa linjassa. Jatketaan siis vasempaan käännösten ja vasemmalla odottavan palkan voimin. Askeleet eteen ja molempiin sivusuuntiin oli ihan kivoja. Samoin käännökset paikoillaan. Käännöksiä otettiin myös pienen seuruu pätkän loppuun ja näissäkin, jopa oikealle käännyttäessä, koira haki perusasennon paikan hyvin. Täyskäännöksessä vasempaan koiruus on alkanut käyttää enempi takapäätään, hyvä. Tosin kropan hallintaa ja säntillisyyttä kaipaisin vielä lisää.


Kaukoista tehtiin kaikkia vaihtoja. S-i-vaihtoon tarvitaan vielä lisää varmuuttaa ennen kuin alan kasvattamaan matkaa. Nyt ne sujuu parista kolmesta metristä. Pitkän matkan varmuutta kaivataan s-m-vaihtoon. Jääviä tehtiin tänään koiran peruuttaessa. Peruuttaminen on Sarpsan mielestä hurjan kivaa ja näissä jäävät menee oikein. Loppuun vielä otettiin tunnarikapulan pitoa ja luovutusasentoon hakeutumista.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

HSKP:n vapaavuoro


Sara on viettänyt treenitaukoa kokeestä lähtien. Pääsiäisaikaan reissattiin. Sas pääsi taas nauttimaan oman pihan eduista eli kuoppien kaivamisesta lumeen. Pihaan ilmestyi parikin metristä kuoppaa koiran toimesta :D Talviturkin koira on melkein ehtinyt heittämään ojauiskentelun merkeissä. Tänään kuitenkin katkaistiin koiran treenaamattomuusputki tokoilemalla. Treenaamattomuus näkyi koirassa ja meno oli varsin vilkasta.


Näitä siis tehtiin sekalaisessa järjestyksessä:



  • Ruutu oli rakennettu jo valmiiksi. Ekan lähetyksen tein pitkältä matkalta tyhjään ruutuun. Se sujui hyvin. Loput lähetykset tehtiin kosketusalustan kanssa. Lähetin koiraa ruutuun ikään kuin merkin kautta. Nämä oli näyttävän vauhdikkaita. Jätin koiraa eri kohtiin ruudussa ja haetutin sillä oikeampaa paikkaa. Samaa tehtiin myös siten, että jätin koiran ruudun lähelle. Näissä oli alkuun ongelmaa minun ollessa lähetyspaikalla ja koiran lähellä ruutua. Käskyllä kun koira juoksi minun luokse... Nämäkin saatiin sujumaan, kun vähitelleen pidennettiin minun ja koiran väliä. Huomasin, mistä "haahuilu" ruudussa johtuu, kun koiraa lähettää lähempää ruutua. Lyhyeltä matkalta lähetettynä Sa kääntyy ruudussa loivemmassa kaaressa, kun taas pitkältä matkalta lähetettynä se tekee käännöksen tiukemmin. Sitä tosin en tiedä miksi koira niin tekee...

  • Kaikkia jääviä otettiin sekaisin. Seisominen ja istuminen meni sekaisin. Ennenkin koira on ne sekoittanut, silloin istuminen meni seisomiseksi. Nyt seisominen meni istumiseksi. No sitä saa mitä tilaa, istumista kun tehtiin paljon ennen koetta. Pistin välillä koiraa jäähylle rauhottumaan ja väliin otettiin muitakin liikkeitä ennen kuin seisomaan käskettäessä koira seisoi.

  • Noutoa tehtiin metallilla, myös hyppynoutoon otettiin metalli. Nyt Saralla on käytössä iso metallikapula ja ote on paljon parempi! Perusnoudossa vapautin koiraa vauhdista. Hyppynoudossa otin liikkeen luovutusasentoon asti. Hyppy tehtiin ensin yhtä lautaa matalammalla, sillä Sarps ei ole hyppynoutanut isolla metallilla ennen. Se sujui hyvin, joten nostettiin hyppy täyteen korkeuteen. Sekin oli ongelmatonta. Ainoastaan vaan mun pitää opetella heittämään isoa kapulaa...

  • Olen hommannut ruututötsiä matalammat tötsät merkkeiksi. Merkkiä ollaankin treenattu sisällä kosketusalustan kanssa parina viime päivänä. Nyt nostin matkaa jo reiluun 10 metriin, edelleen sujui ongelmitta. Pari kertaa kokeilin myös ilman kosketusalustaa. Nekin onnistui. Näissä vaan pitää varoa, ettei koira koske merkkiin. Paree siis kuitenkin pitää kosketusalusta vielä pääasiassa mukana. Aloitin myös yhdistämään virittelysanoja merkille menoon. Onpa kivaa välillä opiskella jotakin uuttakin :)

  • Paikoillaan istuminen tehtiin hyvässä häiriössä muiden koirakoiden treenatessa lähistöllä. Jäin näkösälle ja koiruus piti hurjan hyvin katsekontaktin. Pari kertaa kerkesin kieltämään muiden katselusta, mutta muuten koira piti kontaktin tai vilkaisi muita niin nopeesti etten ehtinyt kieltämään ;) Sa siis kestää kieltämisen jo paineistumatta, se siis alkaa tietää mitä siltä halutaan.

  • Kaukoja tehtiin pääasiassa parista metristä, pisimmäilläänkin matkaa oli alle 10 m. Paristi Sa tuli hitusen eteenpäin s-m- ja s-i-vaihdoissa, mutta pääasiassa nuokin vaihdot sujuu (joskin s-i-vaihtoa ei olla tehty vielä pitkältä matkalta). Tarvii vaan saada lisää varmuutta. Pikkasen koira koitti välillä ennakoidakin vaihtoja.