tiistai 30. joulukuuta 2014

Viimeisimmät

Koirat vietti joulun eri paikoissa hoidossa. Kiitokset vaan vielä hoitopaikoille! Eilen palasi viimeisetkin koirat ja heti treenattiin :p ATD:n tokoissa RINNA teki voittajan yksilöliikkeet (ilman metallinoutoa) palkatta. Käytin sosiaalista palkkaa eli annoin koiran hyppiä päin tai silittelin sitä liikkeiden jälkeen ja kesken liikkeidenkin. Noudoissa vapautin koiran perusasennosta ennen noutoksäkyä eikä ääntä päässyt. Ruudussa sitä vastoin en ollut tarpeeksi tiukkana vaatimuksissa ja koira pääsi yllättämään haukulla. Seuruissa vapauttelin koiraa hyppimään vasten liikkeellelähdöissä tai silittelin koiraa silloin. Ääntä tuli jonkun verran, mutta pahimmat karsiutui. Muuten seuraaminen on rumaa, koiran paikka seilaa, se useimmiten edistää. Kaukoissa pakka ei pysynyt kasassa ja tekniikka oli huonoa. Luoksetulo nostattaa liikkeenä Rinnaa ja se äänteli minun kävellessä poispäin. Pysäytykset oli huonot, mutta koira kuitenkin suoritti ne. Näitä treenejä tarvitaan lisää.

Sitten Purinalle HAU:n tokoihin, jossa SARA pääsi hieman tekemään. Sara teki sillisalaattina mm. seuraamaan tuloja eri agisuorituksista ja muutenkin seuraamisen asennetta. Oli rentoa! Lisäksi väännettiin takapään käyttöä. Jäävistä maahanmeno kaipaisi taas muistuttelua. Pää maassa makuukin vaatisi muistuttelua. Kaukot oli hyvät. Samoin luoksetulon pysäytykset, joita tehtiin takaheittopalkalla.

---

Tänään ehdin treenaamaan kaikki Sporttiksen kimppavuorolla. Ensin aloitettiin hyppytekniikalla. Alkuun kuuden esteen perussarja ja sitten set pois okserilla (takariman korkeudet 45-55-65-45 cm). RINNALTA kaikki näytti sujuvan vaivattomasti. SARA teki vain set pointin. Se kolautti keskimmäisessä korkeudessa ekalla kertaa, joten se tehtiin toisenkin kerran. Sitten isot teki kahdella hypyllä takaakiertoja. Ajatuksena olisi saada kummallekin itsenäisyyttä enemmän kiertoon. Tein ohjausta myös ilman käsiä. Sitten vahvistettiiin vielä käteen asti tuloa. Saralta onnistui aika kivasti kaikki. Rinnalla oli liikaa virettä ja sen takaakierrot meni sählätessä. Käteen sain sen tulemaan yllättävän hyvin.

DOT yllätti tarjoamalla ensimmäisenä mutkaputkea sekä pimeästä kulmasta putkeen menoa! Tehtiin lisäksi putkesta putkeen juoksutusta sekä poispäinkäännöllä putkeen ohjausta. Sujui yllättävän hyvin nämäkin. Lisäksi penne teki siivekkeen takaakiertoa kumpaankin suuntaan namialustaa siirtämällä. Näissä se vaihtaa kivasti suuntaa. Namiohjauksella tehtiin sylkkäreitä sekä lisää poispäinkääntöjä. Lopuksi pentu sai tehdä paikallaanolon alkeita istuen ja maaten sekä jouluhoidossa oppimaansa syliin hyppäämistä.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Numerot 2014

Edellisvuosien tapaan keräsin nytkin numerot Saran tokokokeista sekä Rinnan jälkitreeneistä.

Ensin SARAN tokokokeet:


Sara osallistui 9 kokeeseen tänä vuonna. Alkuvuodesta käytiin muutamassa karsintakokeessa, sitten jokusessa taviskokeessa. Kesällä oli vuorossa SM-koe ja syksyllä KV-koe, josta kotiin viemisenä tuli CACIOB. Tulosten keskiarvo nousi nyt reiluksi ykköstulokseksi aiemmin sen jäädessä kakkostuloksen puolelle.

Nollattuja liikkeitä oli tänä vuonna vain yksi, kaukot ja nekin nollattiin vain kerran. Suurin ero edellisvuoteen tekeekin kaukot, joissa keskiarvo sekä nollan kanssa että ilman nollaa laskettuna nousi numeron verran. Samoin luoksetulo on parantanut keskiarvoaan. Hienoa, että parannusta näkyy niissä liikkeissä minkä eteen on eniten tehty töitä. Lohdullista. Viime vuoden kolme nollaa tunnarista erottuu verrattuna tämän vuoden arvoihin. Ainoat hieman alaspäin menneet numerot lötytyy seuraamisesta ja zetasta. Seuraamisen kanssa onkin painittu tänä vuonna ja sen ongelmat todellakin näkyy kokeissa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin numeroinakin hyvä vuosi! Fiilis koiran osaamisesta on myöskin noususuunnassa :)

RINNA teki jälkiä tänä vuonna vähemmän kuin viime vuonna. Ehkä kuitenkin laatua oli nyt enemmän ;) Jäljestyskilometrejä kertyi yhteensä 18,13 km. Niistä suurin osa tuli tavallisissa jälkitreeneissä, mutta vajaa puolitoista kilometriä tehtiin jälkiä peltojälkiperiaatteella. Peltojäljet jää analysoimatta, sellaista räpellystä se oli :p Varsinaisia jälki ajettiin 21 kpl ja ajallisesti treenikerrat jakaantui koko vuodelle, joka kuulta löytyy joku treenimerkintä. Mukaan mahtui kaksi koejälkeäkin. Erityisen iloinen olen keppien ilmaisuprosenttien noususta. Vuoden lopullinen arvo oli 83,91 % (viime vuonna 79,62 %). Edelleen ilmaisujen kanssa saa tehdä töitä, mutta suunta oli ainakin tänä vuonna oikea. Jälkien pituudet vaihteli 50 metristä (koira eksyi) 1550 metriin. Pituuden keskiarvo oli 795,24 m. Janat oli molempiin suuntiin melkein tasaisesti (oikealle 12 kertaa ja vasemmalle 9 kertaa). Takajäljestä tuli ongelma tänä vuonna. Koira nosti takajäljen 8:lla (38,10 %) kerralla eli lähes puolella kerroista. Tietääpä taas mihin panostaa ensi vuonna.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Maastoja + tokoo

Eilen Inkan kanssa juoksutettiin koirille ensin viestiä. Olin etenevänä ja RINNA juoksi pelkkiä jälkipätkiä. Se juoksi A-B-A-C-A, A-B ja B-C välit oli 500 m, eli Rinnalle yhteensä juoksua 3 km. Rinna teki hyvää työtä. Se oli lähdöissä fokusoitunut eteenpäin, paitsi viimeisessä, jossa lähetyslupaa odotellessa koiran katse harhaili. Se lähti kuitenkin käskystä liikkeelle, joskin hitaampaa laukkaa. Edelleen vaan rutiinia lähetyksiin.

Ennen viestiä oltiin laitettu jäljet muhimaan ja ne vanheni pari tuntia. Sinä aikana pyrytti lunta ja maata peitti parisenttinen lumikerros. Olin pyytänyt Inkaa tekemään vaikean jäljen ja sitä se olikin lumen lisätessä vaikeutta. Pituutta jäljellä oli n. 500 m ja keppi oli vain lopussa. Jälkeä tehdessä Inka oli kulkenut kahden ihmisen ja kahden koiran seurueen takana. Niiden erkaantuessa toiseen suuntaa oli toinen koirista juossun edestakaisin Inkan ja oman laumansa väliä. Lisäksi Inka oli kävellyt mm. kaatuneilla puunrungoilla ja kiipeillyt puukasoilla. Janalla Rinna lähti hyvin, mutta jäljen nostossa sillä oli ongelmaa. Jäljestäminen oli hidasta ja koira joutui tekemään töitä pysyäkseen jäljellä. Se teki välillä pienempää, välillä isompaakin hukkaa. Suuremman hukan tehtyään koira sisuuntui selvästi. Se jäljesti jäljen löydettyään tosi tarkasti nenä maassa. Lopulta Rin sai jäljen selvitettyä ja keppikin tuli ilmaistuksi. Oli ehdottomasti mielenkiintoinen jäljestys!

Sitten vielä DOTILLE namiruutu, jonka työstämisen aikana ammuttiin kolmesti. Pentu nosti päätään joka kerta, mutta palasi sitten namien pariin. Tämä oli nyt 26. namiruutu Dotille. Penska on edelleen hyvin ahne ruudussa. Olen alkanut vaatimaan siltä rauhoittumista ensin ennen kuin se pääsee namien kimppuun. Dot keskittyy hyvin ruudun putsaamiseen. Sitä ei ole häirinnyt ohikulkevat ihmiset tai koirat, ei edes irtokoira, jonka jouduin häätämään pois. Minusta pentu sen sijaan ottaa häiriötä. Selvästi se yhdistää minut homman lopettamiseen. Olenkin nyt totuttanut koiraa minun liikkeeseen enkä ole enää nostanut pentua ruudusta pois, vaan se lopettaa työnsä vihjeestä, jota seuraa namin saanti multa taskusta.

---

Tänään käytiin lyhyesti HAU:n tokoissa. SARA teki seuraamista maahan namittamalla. Sen asenne oli rento, hyvä. Juoksussa käännösten jälkeen koiran kontakti tippuu hetkellisesti. Näihin puutuin nyt. Oikea-aikainen palkkaus alkoi jo tuottamaan tulosta. Kaukoissa Sara on jostain syystä alkanut nostamaan kierroksiaan, mikä putkautuu ääntelynä. Nyt provosoin koirasta äänet esiin teettämällä vaihtoja niin tiuhaan tahtiin ettei koira kerennyt aina edellistä kunnolla tekemään kun jo seuraava käsky tuli. Ääntäkin tuli. Rauhoitin tilanteen tämän jälkeen ja koirakin rauhottui tekemään vaihtoja ilman ääntä. Tästä syitä ja seurauksia pitää vielä pohtiä. Luoksetulon pysäytyksiä työstettiin jälleen heittotakapalkalla. Se toimii Saralle tosi hyvin.

RINNA työsti seuraamistaan. Sillekin ruokaa maahan lähdöissä sekä palkkausta taakse. Koiran asenne oli hyvä, mutta paikka paikoin elää. Siihen vielä työstöä.

DOT lähti samalla reissulla Inkalle jouluksi. Että hauskaa joulua vaan Inka! :D

torstai 18. joulukuuta 2014

Huollossa

Tänään DOT sai 4-rokotteensa tehosteen ja rabieksen samalla kertaa. Merkinnät laitettin passiin. Samalla reissulla passi otettiin RINNALLEKIN, halvalla kun sai.

Dotin mitat tällä hetkellä: paino 7,3 kg ja korkeus 39 cm. Rinna painoi 15,1 kg. Rinnalle tarttis saada massaa lisää, nyt se on laihassa kunnossa.

Tänään oli myös Rinnan osteopaattiaika. Rinnan selkä on paljon parempi sitten viime käynnin, minäkin olen huomannut eron! Seuraava käyntikerta voitiin sopia pidemmälle ja ennen seuraavaa kertaa kokeillaan taas aksaakin.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Reenejä

Sunnuntaina ATD:n hallilla ensin DOTIA. Se lähti leikkimään heti ja leikki tosi hyvin! Se repi ja jahtasi lelua, haki heitettyä lelua ja ymmärsi kuolleenkin lelun päälle. Ruoalla tehtiin erikseen perusasentoihin tuloa molemiille sivuille ja sivuaskelia. Nyt ei ollut puolieroja tekemisessä. Imutusseuruussa keskityttin täyskäännöksiin molemmin puolin. Lisäksi penska teki paikkamakuun ja -istumisen alkeita. Pystyn liikkumaan jo muutaman metrin pennun luota.

SARA teki EVL:n liikkeitä.
  • Tunnarit piilotin agilitykrääsän sekaan. Oikea löytyi.
  • Luoksetulo ensin kokonaisena. Se oli tosi hyvä! Sitten erikseen pysäytyksiä, jotka oli ihan ok, muttei niin hyviä kuin kokonaisessa liikkeessä.
  • Kaukoissa koiralla oli vähän liikaa virtaa. Ekan s-i-vaihdon koira teki huonosti.
  • Seuraamisessa namitin koiraa maahan lähdöissä. Keskityttiin enempi käännöksiin ja askeleisiin.
  • Jäävät peilin edessä. Hyviä!
  • Ruutu oli nurkasta nurkkaan, harvemmin näin. Sara meni ekalla sivusta sisään ja vielä huonoon kohtaa ruudussa. Seuraavilla se osasi. Käskin koiraa joko stoppaamaan tai suoraan maahan ruudussa tai teetin kaukoja. Hyvin kuunneltu.
  • Ohjatussa noudossa kapulat oli ruotsalaisia metallikapuloita. Noudatin kummankin puolen, eli ison ja pienen kapulan. Hyvin tuli molemmat.
---

Maanantaina oli Oilin koulutus AgiTokolassa. RINNA osallistui. Halusin neuvoja Rinnan kanssa etenemiseen. Sen tokoura on ollut varsin katkonainen ja sen kanssa on junnattu paljon samoja asioita, joten koiralla on paljon odotuksia liikkeisiin. Temppuradoissa taasen se menee vaikeaksi, kun yleiset säännöt ei pädekään. Tämä purkautuu ääntelynä. Nyt tehtiin ensin virittelyt hyppynoutoon ja kapulan heitto esteen yli. Sen jälkeen koiraa ei lähetettykään noutoon (jonne koira jo nyki) vaan täyskäännöksen jälkeen se käskettiin tekemään tunnari. Tämä sujui hyvin. Sitten samaan tapaan ensin ruutu alle ja seuraamaanoton jälkeen lähetys tunnariin. Tämänkin temppuliikkeenä sujui. Tunnari useinkin rauhallisena liikkeenä sopii Rinnan temppuratoihin. Sitä vastoin ruudussa taasen oli vääntämistä ääntelystä lähetyksessä. Näihin vielä tiukempi suhtautuminen, ääntä ei vaan hyväksytä. Nyt olen käskenyt koiraa maahan äänestä, mutta selvästi se ei enää toimi eikä koira välttämättä edes tottele maahankäskyä heti vaan vasta viiveellä. Sekään ei ole sallittua. Koiralle pitää selkeästi kertoa mitä siltä halutaan ja mitä ei. Epäselvä kertominen nostaa vaan Rinnan kierroksia. Nyt vaan mulle pitkää pinnaa näihin. Rinnan kanssa pitäisi osata olla hyvin mustavalkoinen, paljon mustavalkoisempi kuin osaan tällä hetkellä olla.

Lopuksi tehtiin vielä pikaisesti häiriötreenejä. Koirakot oli tiiviissä rivissä ja tehtiin makuun käskytyksiä alas ja ylös. Rinna on ollut näissä hyvä, mutta nyt se reagoi Oilin käskyihin (Oili käytti samoja käskysanoja kuin mitä Rinnalla on käytössä). Pomppiva liikkuri sen sijaan ei haitannut. 

Päivi treenasi DOTIA sivussa. Ne teki ainakin sivulla maahanmenoja. Ne on olleet Doolle vaikeita, sillä se käskyn kuultuaan siirtyy eteen tekemään maahanmenon. Lisäksi Doo teki ekaa kertaa tunnarikapulan haukkaamista. Se jäi mieluusti jyrsimään kapulaa, vaikka ruokaakin oli tarjolla!

---

Tiistaina Sporttis-kimpassa oli pentutreenejä. DOT teki esteistä putkea suorana ja mutkalla sekä pussia helmaa nostaen. Ohjauskuvioista tehtiin eteenmenoa siivekkeiden välistä, siivekkeen kiertoa, persjättöä ja sylkkäriä.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Dotcon


DOTIN oma päivitys taas väliin. Tällä hetkellä naksuteltavana asiana on 2on2off. Tämä on selvästi vaikeinta tähän astisista Dotin ymmärtää. Palkkaustiheyden ollessa liian pieni pentu alkaa useinmiten tarjoamaan sen sijaan tutumpia maahanmenoja ja peruuttamisia. Tarttis vaan saada itselle malttia tämän opettamiseen. Ensimmäisiä käskysanojakin alkaa jo olla. Arkiluoksetulokäsky "Tässä" on toiminut jo pitkään, se on tähän asti toiminut tilanteessa kuin tilanteessa. Arkiodotuskäsky "Odota" toimii jo kotiovella. Koirilla ei ole lupaa tulla sisään omin luvin ja tätä on toisteltu joka sisääntulolla. Odotuskäsky toimii myös pienellä muisutuksella muuallakin. Maahankäsky on nyt uusin opittu.


Leikkimisen suhteen mennään ennallaan. Kotona se leikkii, muualla huonommin. Kotona se pystyy jo jossain määrin leikkimään, vaikka ruokaakin olisi. Ruokaa ei tokikaan ole samaan aikaan tarjolla, mutta se pystyy vaihtamaan syömisestä leluun eikä enää jää niin kaipailemaan ruokaa. Leikkimisestä se saa näissä tilanteissa ruokaa palkaksi. En tiedä onko tämä sille niin luontaista vaiko nyt opittua. Dot on alkanut myös enenemässä määrin kanniskella ulkona asioita (roskia, oksia, kiviä tms.) ja pennun aarrevarasto terassilla alkaa olla jo aika suuri. Sisällä se kuljettaa aarteensa sohvalle. Sinne kulkeutuu vikkelästi penskan varastamat kengät jne.

Dot on ollut alusta lähtien äänekäs. Se ilmaisee itseään haukkumalla. Se haukkuu etenkin kokiessaan vääryyttä. Esim. se menee haukkumaan väliin Rinnan ja Saran leikkiessään keskenään ilman Dotia, kun jollain on parempi lelu tai herkku tai kun pentua komentaa niin se haukkuu vastaan. Dot vaikuttaa Rinnaan ja Saraan verraten ohjaajakovemmalta koiralta. Se osaa jo lällätelläkin! No sainpa taas sitä mitä halusinkin :p

Märän rotan kuvasi Vappu Hukkila.




perjantai 12. joulukuuta 2014

Huippu-Sara

Tiistaina SARA tuurasi jälleen huippiksissa. Teemana oli erikoisesteet ja erilaiset ohjaukset niillä.


Okserille kokeiltiin ensin päällejuoksua. Sujui, kunhan vain ajoitin ohjauksen oikein. Kolmosella valssatessa koira hyppäsi riman ristiin. Flippaamalla koiran askellukset meni paremmin. Renkaalle myös päällejuoksu kääntämään koiraa enempi putken päätä päin. Muurille valssaus, ja se ajoissa! Pituudelta muurille paras oli vain pyörittää. Tähän ei tarvittu isoa vekkausta, Sara kääntyi hyvin ilmankin. Keppejä edeltävällä hypyllä taas päällejuoksu ajoissa ja kääntö siitä kepeille.

Sara on kehittynyt agilityssä. Se vaan paranee vanhetessaan <3 Siitä on tullut itsevarmempi ja rohkeampi. Itsekin uskallan tai ehkä ennemminkin osaan ohjata sitä erilailla :) Mun pitäisi vielä enempi huomioida koiran linjat, ohjata kokonaisuuksia eikä yksittäisiä esteitä ja lisäksi turhat "tässättelyt" pois. Eli parannettavaa olisi.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Kolmen koiran tokot

Maanantaina HAU:n tokoissa SARA ja RINNA teki samoja asioita. Kummasti kummallakin on työstettävää samoissa liikkeissä :p Rinna oli ekassa paikallaanoloryhmässä. Maahan se meni hyvin omilla käskyillään alas ja ylös. Makuun aikana se meni hieman lonkalleen, mutta korjasi asennon kosketuksesta. Saran ryhmä teki molemmat paikallaanolot. Makuun koira teki pää maassa. Nyt sain vähennettyä apuja pään suoraan laitossa vain askellukseen koiraan päin hieman kumarassa. Hyvin se oli, myös istumisessa.

Luoksetuloissa Rinnan kanssa pitäisi nyt järjestelmällisesti alkaa häivyttää takapalkkaa. Se osaa ihan hyvät pysäytykset, mutta tekee ne vain takapalkan voimasta. Sara teki pysäytyksiään heittotakapalkalla. Se sopii Saralle.

Sara teki huvin vuoksi ruudun ja ja tunnarin yhdistelmänä. Linkki esimerkkiin.  Eli tunnarikapulat muodostivat ruudun viivat ja yksi kapuloista oli minun hajustama. Ekalla Sara meinasi alkaa heti haistelemaan kapuloita eikä mennyt ruutuun paikalleen. Seuraavilla toistoilla se meni hyvään paikkaan ruudussa ja malttoi kuunnella käskyjä. Ensin käskin sen maahan asti ja seuraavalla vapautin sen jo seisomisesta haistelemaan tunnareita. Tunnari sujui hyvin. Rinnallekin kokeiltiin samaa. Se ei meinannut päästä ruutuun asti sisälle, kun se alkoi jo käymään kapuloita läpi. Avuksi piti laittaa kosketusalusta, jotta koira päätyi ensin ruudun sisälle. Tunnarissa ei ollut ongelmaa. Rinna teki tunnaria myöskin tavallisena omaa piilottaen. Tässä keskityttiin enemmänkin lähtöluvan odottamiseen. Nyt koira ei vinkunut liikkurin viedessä kapuloita, mutta nyki liikkurin käskystä. Tässä nakkasin namit maahan ennen lähetyskäskyä. Näitä lisää. 

Seuraamisessa kummankin kanssa keskityttiin mielentilaan (äänettömyyteen) palkaten koiria ruoalla maahan ennen liikkeellelähtöjä. Koitin keskittyä myös koirien seuruupaikkaa, etenkin Rinnan paikkaa pitäisi saada taaksepäin. Kaukoissa Sara sai palkkaa paljolti m-i-vaihdoista, ne on olleet jostain syystä vaikeita. Nyt ei ollut vaikeaa. Rinna teki vaan toistoja toistojen takia. Sen tekniikka on edelleen vähän epätarkkaa.

DOO teki perusjuttujansa vähän sinne päin ruoan kanssa. Se ei suostunut nyt leikkimään ollenkaan, kun sen piti tuijottaa noutoa tekevää koiraa.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Jokaiselle jotain


 Sporttis-kimpassa tiistaina tehtiin huippiksen syksyistä Pirjon treeniä. 


Rinnan kanssa silloin oli ongelmia vaikka kuinka paljon, SARAN kanssa nyt ei juurikaan. Ne on niin eri koiria ohjata.Tehtiin rata molemmin puolin ja vaihdettiin myös serpentiiniin tilalle välistävedot. Välistävetoja olen ohjannut kroppaa kääntämällä, jossa usein rytmitys ja ajoitus kusee. Nyt ohjasin koiraa rintamasuunta koko ajan eteenpäin ja vastakädellä koiraa vetäen tai koiran puoleisella työntäen. Olipa paljon helpompaa. Vastakäsi ja "tässätys" ei riittänyt kääntämään koiraa väärältä putken suulta, mutta koiran nimi tehosi.

DOTKIN pääsi tekemään pennetreenejä. Ensin tehtiin siivekkeen kiertoa namialustaa siivekkeen taakse vähitellen siirtämällä. Ennen on tehty vain jompaa kumpaa puolta kerralla. Nyt tehtiin molempia. Sujui. Sitten Dot teki ekaa kertaa pussia namialustalle juosten ja pussia raottaen. Helppoa, sanoi Dot. Lopuksi vielä luoksetulo. Penska tuli täysiä ja lopussa se pisti jarrut pohjaan ja liukui loppumatkan!


SARAN aksoissa torstaina tehtiin kahta pientä rataa:


Ekalla radalla yritin ensin tokalle esteelle ja muurille takaakiertoja ja valssausta, mutta koiran linjat venyi. Kumpaankin sopi paremmin jaakotus. Se käänsi koiraa sopivasti.

Toisella radalla mietintää aiheutti kolmas hyppy, jossa siinäkin koira kaarratti helposti. Tähän sopi jaakotuksia paremmin ihan vain peruspyöritys. Se sopiii Saralle monesti, mutten vain muista käyttää niin yksinkertaista ohjausta :p 


Perjantaina treenattiin ATD:n hallilla. RINNA teki voittajan liikkeet. Ne on siinä samassa tilassa kuin viimeksikin :p Seuraamisen lähdöissä annoin koiran syödä maasta ruokaa. Seuraaminen oli ärsyttävän poikittavaa. Myös liikkeessä istumisessa koira sai lähdössä ruokaa. Lisäksi laitoin sille etupalkan ennen taaksekävelyä. Luoksetulossa oli takapalkka sekä namitin koiran jätössä. Molemmat pysäytykset oli hyviä. Palkalle koira sai juosta ensin kierrettyään minut. Ruudussa lähtöhaukku oli sitkeässä. Lisäksi seuraaminen oli poikittavaa tässäkin. Tasamaa- ja hyppynouto tehtiin ruotsalaisella metallilla. Näissä namitin koiran ennen lähetystä sekä sivulletulossa. Tunnarissa koiralla oli liian kiire kapuloille, tähänkin namitusta. Kapulat koira haisteli pitkään ja toi oikean ravaten. Kaukoissa teetin kaikki vaihdot, s-m-vaihdon kahdesti, sillä ekassa se tuli eteenpän, toisessa ei.

DOTIN vuoro alkoi taas alkuun leikkimisellä. Se jaksoi hetken keskittyä ja sitten sen ajatukset vei ruoan hajut. Sain pennun taas hetkiseksi kiinnostumaan villasukista, mutta hajut voitti jälleen. Voisi ensi kerralle kehitellä namisukan. Lisäksi voisin alkaa kotona työstämään vähitellen pennun kykyä leikkiä ruoasta huolimatta. Ruoalla Dot teki maahanmenoja, seisomisia ja istumista. Maahanmenoja se alkaa jo tarjoamaan. Seisomiset on edelleen namin perässä pompsahteluja. Istuminen on uusinta, vaikkakin pentu on tarjonnut istumista ruoasta luopumisissa. Siitä sitä lähdetään varsinaisesti treenaamaan. Tehtiin myös imutusseuraamista. Takapäätreenit on tehneet tehtävänsä, pentu kääntyy paremmin vasemmalle kuin oikealle. Lopuksi Doo sai juosta eteenmenon loppuruoalle.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Hallitreenejä

Perjantaina treenailtiin ATD:n hallilla. DOT pääsi ensin. Päästin sen halliin irti ja se lähti juoksemaan rallia kuten Rinna :p Pennun juostuaan juoksunsa keskityttiin leikkimään villasukilla. ATD:n halli on paikka, jossa Doo useimmiten lähtee leikkiin mukaan. Leikkimisen jälkeen tehtiin muurin pilarin kiertoa ruokapalkalla. Jälleen siirsin namialustaa vähitellen eteenpäin, jotta sain pennen kiertoon. Dot irtoaa alustalle hyvin jo parista kymmenestä metristä.

Sitten SARA vuoroon. Sara ei ole tainnutkaan olla hallissa maton laiton jälkeen. Koira sai tehtäväkseen EVL:n liikkeitä. Rauhottelin koiraa ensin namien etsinnällä maasta. Vire oli silti siinä ja siinä oliko liikaa. Saralle sopinee rauhotteluksi palloilu tai pienet tehtävät. Ekana tehtiin hyppynouto ruotsalaisella metallikapulalla. Sitten luoksetulo, jossa namitin koiran jätössä. Pysäytykset oli Saraksi hyviä. Seuraavaksi ruutu, jonka toisella puolella oli A-este ja toisella hyppyjä. Sara otti häiriötä ja meni A:n puoleisesta sivusta ruutuun. Pysäytin koiran seisomaan enkä käskenyt ollenkaan maahan. Kaukoissa m-i-vaihto ei toiminut ellen käskyttänyt koiraa tosi selkeästi. Selvästi käskyt mietintään. Kaukoissakin namitin koiran jätössä. Tunnari oli hyvä. Lopuksi seuraaminen, jossa koira sai aina ennen liikkeelle lähtöä syödä maasta ruokaa. Ei näin kerran jälkeen vaikuttanut seuruuseen, mutta tehdään näitä lisää. Lopuksi vielä ruutuun menoja. Nyt koira meni toisesta sivusta sisään ja vasta kolmannella se meni suorilta. Häiriöruutuja saapi taas treenata.

---

Maanantaina oli hallilla Päivin kurssia. SARA teki luoksetulon pysäytyksiä heittotakapalkalla. Ne paranee! Jätössä koira helposti vinkuu. Tässä enempi namia koiralle syötäväksi. Sitten seuraamista. Lähdöissä annoin koiralle ruokaa maahan. Ei tullut yhtään ääntä, mutta koira tuntuu olevan aika kierroksilla silti. Tehdään tätä lisää ja katsotaan mihin tämä johtaa. Sitten vielä tunnari jonossa. Tunnarikapuloiden seassa oli myös metallikapuloita. Nenä teki hyvää työtä. Koira nykäisi liikkurin käskystä, joten otettiin vielä toinen jossa palkkasin koiran jo ennen lähetystä. Loppuun vielä paikallaanolot. Istuminen oli hyvä. Makuussa autoin koiralta pään maahan. Sen jälkeen se pysyikin sivullenousuun asti.

DOT teki välissä omiaan. Halliin tullessa se haistoi pöydältä ruoan eikä kyennyt leikkimään. Myöhemmin sain sen leikkimään vähän. Ruokansa pentu sai tekemällä maahanmenoja ja seisomisia. Maahanmenotkin penne kykenee nyt tekemään pompusta. Sitten tehtiin kummallekin sivulle tuloja. Edelleenkin palkkaan koiraa vaan takapään käyttämisestä eikä istumista ole vielä otettu mukaan. Lisäksi tehtiin seuraamista imuttamalla. Tätä on tehty vasta vähän, voisi tehdä enempikin.

---

RINNA sai tehtäväkseen pitkästä aikaa namijäljen (n. 50 m) pellolla. Edellisestä kerrasta on aikaa ja hieman pelotti mitä tuleman pitää, mutta koira tekikin nätisti töitä. Se odotti lähtölupaa paalulla ja keskittyi hyvin namien syömiseen. Pienellä vaivalla sain vaadittua siltä hyvän etenemisrytmin, välillä tosin oli kaahaamista. Eli treeni jatkettiin samasta mihin se viime kerralla oli jäänyt. Katellaan millon seuraavan kerran.