perjantai 31. heinäkuuta 2015

Partyt

Keskiviikkona DOT pääsi Päivillä lampaille. Se on kiinnostunut lampaista (myös niiden kakasta). Se kiertää lampaita ympäri, myötäpäivään paremmin ja tilavammin, vastapäivään on vaikeampaa. Nyt tarttisi käydä jostain hakemassa oppia jatkosta.

Koirat pääsi myös uimaan ja Dot oppi noutamaan leluja vedestä. Se oppi myös kiertämään maalia, kun käytiin vielä treenaamassa nurtsikentällä.

SARA teki kaksi kaaviollista seuraamista ruotsiksi. Ekassa jouduin keskittymään enempi omaan tekemiseeni, joka näkyi Sarankin tekemisessä. Toisessa setissä Sara kulki hiljaa, mutta edistäen. Edistystä nyt kuriin. Sara teki myöskin luoksetulon pysäytyksiä heittotakapalkkauksella. Tehtiin myöskin tunnari kahteen kertaan. Ekasta kehupalkkaus, tokasta palkka vauhdista.

Hyvät oli partyt!

torstai 30. heinäkuuta 2015

Tokoo, tottista ja jälkee

Perjantaina tokoiltiin Erikan kanssa Malminkartanon nurtseilla. SARA sai tehdä ohjattua noutoa kahtena settinä eri puolilta merkkiä. Noudettavana kapulana oli sorvattu kapula ja keskimmäisenä oli varsinainen ohjatun noudon kapula. Varsinkin sorvattu kapula upposi hyvin vähän pitkään nurmikkoon. Kummankin setin ensimmäinen kerta oli vaikea. Näissä Sara päätyi keskimmäiselle. Tämän jälkeen se ymmärsi hakea näkymättömämmässä olevaa kapulaa. Näitä lisää, että menisi kerrasta oikein. Kerran lähetin koiran ruutuun ohjatun sijaan. Näitä kuuntelutreenejäkin saisi tehdä lisää, sillä ekalla koira lähti hakemaan ohjattua. Lisäksi Sarppa teki luoksetulon pysäytyksiä heittotakapalkalla. Näitä pitäisi tehdä säännöllisemmin. Jätöissä jätin koiralle ruokaa tuomaan hiljaisuutta. Seuraamista tehtiin kaksi settiä, liikkuroituna ja ilman. Kaikki sujui ilman ääntä! Kaukot tehtiin koira ollessa väsyneempi ja kylläpä virheitä tuli. M-i-vaihto ei aina onnistunut yhdellä käskyllä ja s-m-vaihdossa koira saattoi tulla eteenpäin. Tunnari tehtiin koemaisesti pitkästä aikaa. Muuten ok, mutta koira vähän pureskeli kapulaa sivulla ollessaan.

Maanantaina jatkettiin Erikan ja Inkan kanssa Oulunkylän kentällä. Sara teki jälleen ohjattua sorvatulla kapulalla, joka oli heinikommassa kohdassa piilossa. Hyvin sujui. Luoksetulossa koira sai heittotakapalkkaa. Näitä vaan lisää niin hyvä tulee. Seuraamisessa alussa tuli pientä ääntä, mutta sitten koira seurasi lopun kaaiviota äänettä. Kaukotkin se osasi.

RINNA työsti esteiden erottelua. Se on kahdessa viimeisimmässä kokeessa estenoudossa palauttanut kapulan metrisen kautta. Tehtiin koemaisesti ensin tasamaanouto, sitten hyppyeste ja lopuksi vinoeste. Koira teki oikein. Sitten provosoitiin vinoilla heitoilla koira tekemään virheitä. Näihin vaan sopivasti apuja ja ennenkaikkea toistoja, josko se sillä ymmärtäisi. Seuraamista tehtiin palkasta luopumisena lyhyinä pätkinä. Oli onnistunutta. Lopuksi vielä eteenmeno ruokakupille. Kontaktin pitäminen seuruussa tai ihan vaan perusasennossa oli yllättävän vaikeaa. Huomauttelut ei toimineet, mutta koiran jäähylle laitto toimi. Rinna sai vielä tehdä paikkamakuun ampumisten ajan.

Tiistaina jatkettiin sitä samaa eli esteiden erottelua Luukissa. Rinna teki myös vähän seuraamista ja makasi paukkujen ajan. Jäljet vanheni tottistelun ajan. Rinna pääsi pitkästä aikaa tekemään metsäjälkeä. Viime aikoina se on jäljestellyt pellolla. Niistä lisää jossain toisessa postauksessa. Olin toivonut Inkalta pitkää jälkeä ja sen Rinna sai, pituutta oli n. 2 km. Jälki ehti vanheta pari tuntia ennen ajamista ja hämärä alkoia laskeutumaan jälkeä ajaessa. Jälki oli vaikea ja sitä ajettiin toista tuntia. Loppuosa jo pimeässä. Jo heti janalla marjastajat oli sotkeneet jäljen. Rinna nosti oikein, mutta sitten se tarkasteli pitkään muita jälkiä, ennen kuin lähti oikeaa takaperin kääntyäkseen nostokohdassa jälleen oikeaan suuntaan. Koko jälki oli enempi vähempi tarkatelua. Harhajälkiä oli varmasti paljon, mutta taisi osa tarkasteluista mennä koiran epävarmuuden ja väsymysen piikkiin. Melkein loppuun asti päästiin jälkeä. Ennen vikaa keppiä koira lähti sen verran harhailemaan, että otin siltä liinan pois. Siltikään se ei lopettanut vaan jatkoi jäljen selvittämistä. Karjaisusta se olisi varmaan lopettanut, mutta tavallista puheääntä se ei kuunnellut. Meni vissiin johonkin psykoosiin :p Keppi-ilmaisut oli hyviä. Ne on paljolti parantuneet peltojälkitreenien myötä.

DOT sai kuunnella paukkuja syödessään sekä maanantaina että tiistaina. Maanantaina se säpsähteli paukuista, tiistaina vähempi.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Viesti on vaikea laji

Keskiviikona oli kolmen koiran kimppaviestit Hausjävellä. A-B-väli oli 700 m. RINNA kulkee nykyisin metsässä jonossa paremmin mukana eikä koita etuilla. Lähetys B:ltä sujui hyvin ja ehdinkin harmitella, etten saa koirasta nyt virheitä esiin enkä pääse puuttumaan niihin. Noh, sitä saa mitä tilaa. B-C-väli oli vajaa 400 m. Se ylitti vinosti lopussa raivatun sähkölinjan sekä metsätien risteyksen. Tuuli pyöritti hajuja avoimella paikalla. Kaikki koirat tuli C:lle eri kohdasta, jokainen erilailla. Rinna juoksi ensin metsän reunaa ylittämättä sähkölinjaa. Sitten se huomasi erehtyneensä ja kääntyi takaisin päin nostamaan hajun uusiksi, jonka jälkeen se pääsi perille. Hienoa työtä!

C:ltä lähettäessä eka koira lähti vikasuuntaan metsätietä pitkin ylittämättä sähkölinjaa. Se kävi kaukana ja tuli takaisin. Toisena lähetetty Rinna lähti epävarmasti ravilla palaten jonkin ajan päästä takaisin. Voivottelin koiralle asiaa ja laitoin sen puuhun kiinni. Päätettiin palata n. 50 m takaisin sähkölinjan toiselle puolen ennen uutta lähetystä. Sieltä kaikki lähti hyvin. Palattiin takaisin alkuperäiseen pisteeseen sähkölinja kunnolla talloen. Koirat juoksi sinne hyvin. Lähettäessä vielä C:ltä A:lle koiria Rinna ei lähtenyt minnekään. Saattelin sen sähkölinjan toiselle puolen, mutta ei vaan lähtenyt. Se esitteli sen sijaan sijaistoimintoja ja temppuja (haukkui, peruutti, kiipesi kiville). Palattin takaisin päin ja ääniavuilla koira lopulta lähti reippaasti A:ta kohden. Sähkölinjan ylitys oli selvästi vaikea kohta kaikille koirille. Ne treeniin. Lisäksi nähtiin metsässä marjastajia. Rinna on aiemmin ottanut niistä paineita, ehkä nytkin? Nekin treeniin.

Rinnan fokus lähetyksissä on ollut ennenkin kateissa, mutta nyt se todella oli sitä. Yhdellä kertaa se löysi maasta jotain syötäväksi kelpaavaa ja lähetyksestä palasi taaksepäin syömään sitä. Toisella kertaa se katseli lähtöä odotellessa taakse ja käskyn kuultuaan lähti taakse. Fokusta saisi siis kasvattaa lisää :p

Loppuun tehtiin toisten koirien ohituksia. Se sujui Rinnalta.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Maanantaita

Ansun tokokoulutuksessa jatkettiin RINNAN kanssa samoista asioista kuin viimeksikin. Koira on tehnyt nyt paljon seuraamista palkasta luopumisella, lähinnä liikkeellelähtöjä ja askeleen parin seuraamista. Nyt kasottiin tilannetta uudestaan ja siirryttiin eteenpäin. Palkan suunta ei korjaa koiran edistämistä, joten nyt jatketaan kaarteilla ja käännöksillä. Edelleen paljolti koiran mielentilaa treenaten palkasta luopumisen kautta. Katsottiin myös jääviä, joista vain istuminen on kunnossa. Seisomiseen ja maahanmenoon haluan lisää napakkuutta ja näitä on tehty pompputekniikalla. Tyyli on hyvä, mutta en vaan meinaa päästä avuista eroon. Edelleen vaan sitkeyttä treeniin, niin ehkä nämäkin alkaa toimimaan.

Lisäksi Rinnaa häiriköitiin sen ollessa arkimaassaolokäskyllä paikallaan. Välillä se vaan unohtaa, että on käskyn alla ja lähtee häiriön mukaan. Nyt jo kuitenkin harvemmin kuin viimeksi. Tosin mun maneerit saa koiran edelleen helposti nousemaan luvatta, koska sen asenne on "Kyllä mä tiiän!". Mun tarvii vaan ajatella, niin koira lukee eleistäni, että kohta saa liikkua ja se liikkuu ennen lupaa. Näissä tarkkana.

Rinna osallistui lisäksi paikallaanoloihin, jossa tehtiin uudet EVL:n olot. Edelleen saisi olla vähän nopsempi maahanmeno.

Pipsan kurssille pääsi DOT. Ensin tehtiin noutohommia. Eli koira sai taistella kapulasta ja sitten noutaa sitä. Siinä se sai palkan vauhdista, eihän sille ole vielä opetettu luovutusta. Näissä Dot kävi hurjana ja vähän pureskelikin kapulaa. Se kuitenkin rauhottui hyvin kapula suussa taas syliin rapsuteltavaksi. Näissä se pitää kapulaa hyvin suussaan pitkään ja hartaasti. Pidetään ohjelmassa nämäkin. Noutohommia tehtiin vain lyhyesti, sillä näissä Dotin toistokestävyys ei ole suurta. Seuraavaksi tehtiin ruutua valmiilla lelulla (hiekkakeon taakse piilotettu) ja lelua heittämällä. Tähän vaan toistoja. Olen kehittänyt jo rituaalin koiran lähettämiseen ruutuun eikä ilman tätä koira lähde. Eli se lähtee ruutuun hyvin juosten, kun pidättelen koiraan valjaista kiinni pitäen. Pelkästä käskystä se ei lähde mihinkään. Taidetaan vähän naksutella ruutua ja muutakin. Lopuksi Doo sai tehdä parilla siivekkeellä takaakiertoja, persjättöä, sylkkäriä ja poispäinkääntöä.

Paikallaanolotreeneissä Dot teki paikkamakuuta. Käväsin välillä piilossa ja palakkailin koiraa tiheään. Tämä sujui. Kun olin koiraa kohden selin, niin se liikahteli. Olin ekaa kertaa selin, joten tämänkin nyt treeniin. Olin lopuksi vielä normaalisti näkyvillä ja palkkailin koiraa tiheästi.

SARA teki istuminen kahdesti. Laitoin koiralle tasapainonamit lähelle ja se istui hyvin. Paikkamakuuta pää maassa koira teki kolmesti. Näissä se oli rento ja piti päänsä hyvin. Maahanmenot ja sivullenousut oli myös hyviä. Lopuksi otettiin vielä lisää jättöjä ja näissä pää ei meinannut pysyä liian hyvin palkan takia :p Lisäksi Sara teki seuraamista ja jäävien tekniikan muistelua.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Tokoa, hyppetekniikkaa ja hakua

Tiistaina oli piirin kouluttajien tokokoulutusta. Ansu ja Mari oli kouluttamassa. SARA teki Marin käskyttämänä koemaisena treeninä nykyiset EVL:n yksilöliikkeet. Sarpalla oli tosi hyvä asenne! Liikkeet tehtiin sekaisessa järjestyksessä. Seuraamisessa pääsi pari ääntä. Se ei ole vielä valmista. Seuraaminen muuten oli parempaa kuin ennen, hallitumpaa ja hillitympää. Zeta tehtiin suunnilleen puolivälissä liikkeitä. Siinä koiran mielentila hajosi eniten. Tuli pari äännähdystä ja seuraaminen oli hätäilevää. Asentojen otot ei olleet hyviä ja istuminen oli vino. Muut liikkeet Sara suoritti hyvin. Edelleen jatketaan mielentilan treenaamista etenkin seuraamisessa. Kiva kuitenkin nähdä, että taas on askel menty eteenpäin :)

Näissä kisanomaisissa treeneissä menen jotenkin itsekin aivan kisamoodiin. Nyt en reagoinut koiran ääntelyyn lainkaan, vaikka tokikin olisi hyvä näissä reagoida samanlailla kuin tavan treeneissäkin.

DOT esitteli Ansulle noutoa, jota ei siis ole. Doo taistelee kyllä kapulasta ja sen voitettuaan pitää kapulaa mielellään pitkään ja hartaasti suussaaan, mutta kapulaa se ei nosta maasta eikä ota suuhun sitä tarjottaessa. Voitaisiin nyt palata takaisin naksuttelutreeneihin, joita tehtiin kuukausia sitten. Nyt saattaisi olla otollisempi aika yrittää uudestaan sitä kautta.

Sitten katsastetiin perusasennon suoruutta. Dot hieman vinoutuu helposti minun taakse. Se tarkastaa käden ja sitä kautta vinoutuu. Tähän nyt täsmätreeniä. Vinous ei ole pahana, mutta eiköhän se siitä pahene, mikäli asialle ei tee mitään. Lisäksi tehtiin pieni häiriötreeni koiran ollessa arkimaassaolokäskyllä. Halpaan se menee herkästi, joten näitä lisää ohjelmistoon.

Joissain tilanteissa Dot vain passivoituu eikä ota käskyjä vastaan. Nytkin nähtiin yksi tilanne. Näissä tilanteissa olen jatkanut käskyttämistä niin pitkään kunnes koira on tehnyt niinkuin haluan. Voisin kokeilla näihin jotain aktivoivaa temppua, jolla voisin saada koiran kuulolle ja toimimaan sen jälkeen kuten haluan.

RINNA pääsi tekemään EVL:n uutta paikallaanoloa. Viime kertaiseen verrattuna istumasta maahanmeno oli nopsempi, vaikkei sitä olekaan tässä välissä treenattu. Ehkä vain asetelmasta on tullut tutumpi. Kaiken kaikkiaan liike on hyvällä mallilla. Rinna teki lisäksi noutoa, etenkin siinä luovutusta ja seuraamisesta palkasta luopumisena.

Keskiviikkona oli hyppykimppis, jossa aiheena oli korkeuden arviointi okserilla set pointtina sekä etäisyyden arviointi. DOT hyppäsi korkeutta 35-45-55-35 cm. Matalammat korkeudet se meni vähän hyppyyn panostamatta, mutta korkeimpaa se hyppäsi hyvin. Etäisyydessä se meni in-outtina 11 jalkaan asti. Tämä harjoitus oli Dotille uusi ja vissiin vähän jännä. Tai sitten sen puhti loppui lämpimässä säässä. RINNA teki korkeutta 45-55-65-75-45 cm. Hyvin meni. Etäisyydellä 15 jalkaa se otti nyt väliaskeleen. Ennen se on pystynyt pidempään loikkaan.

Sitten koirien uiton kautta (Dotkin osaa uida) hakutreeneihin. Alue oli aika pusikkoista toisenne suuntaan. RINNALLE otettiin neljä maalimiestä, jotka palkkasi koiran haukun aloituksesta. Haukku lähti alkuun hyvin, mutta vikalla maalimiehellä koiralla oli jo niin hiki, että se piti taukoa. Tarttisi treenata haukkua ihan pelkästään. Rinnalla ei ole vielä selvää rutiinia siihen. Rinnan ilmaisuille pitäisi ylimäätään muutenkin tehdä jotain. Se saisi olla korrektimpi maalimiehiä kohtaan eikä mennä niin lähelle haukkumaan. Nyt koira oli tunkenut maalimiehen pressun alle haukkumaan :p Pistojen suoruudessa on vielä toivomisen varaa. Tarttis vähän selvempiä maastoja tähän.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Esineitä ja lampaita

Perjantaina treenattiin esineitä kaikin tavoin, eli ruutuna, tarkkuutena ja pudotettuna. Ensin tehtiin esineruuduksi kaistale. RINNALLE laitettiin kahdeksan Pian esinettä riviin eteen stoppaamaan koiran menoa. Rinna reagoi riviin aika kivasti, mutta kyllä jouduin joitain kertoja huomauttamaan koiraa sen yrittäessä edetä alueen taakse. Noudatin esineitä kuusi tai seitsemän ja palkkasin vasta viimeisestä. Esineruututreeneihin pitäisi saada enempi suunnitelmallisuutta mukaan. 

Pia teki Rinnalle tarkkuusruudun kolmesti ja käytettiin esineenä Pian metallipolettia. Rinna sai nähdä esineen viennit, sillä edelliskerran tarkkuustreenistä on varmaan vuosia aikaa. Rin etsi hyvin, mutta ilmaisu ei ole sitä mitä haluan. Rinna noutaa, mutta haluaisin sen ilmaisevan maahanmenolla, sillä pelkään nieltyjä esineitä. Ilmaisuja pitäisi siis erikeen treenata. Se tekisi hyvää ihan jälkiesineitäkin varten.

Pudotettu sujui Rinnalta hyvin. Ekalla tosin Rin juoksi linjan vieressä häiriönä olleelle repulle ja otti sen sieltä esineen :p Toistolla otetiin reppu pois häiriköimästä ja koira juoksi hyvin tiputetulle esineelle, reagoi siihen kääntymällä ilmassa ja toi hyvin. Radan reunalla seisovat ihmiset ei haitanneet. Tämäkin tarvisisi enemmän rutiinia, että koira varmasti tietäisi mitä ollaan tekemässä.

Hallinta yleensäkin Rinnan kanssa on hankalaa. Mulla tulee helposti vaan käskytettyä koiraa ja se nostattaa siitä kierroksia. Siitä seuraa turhaa räksytystä. Hallinta vaiheet pitäisi enemmänkin olla rauhallinen vaihe, siirtymä paikasta toiseen hallitusti eikä jatkuvasti koiraa käskyttäen. Tähän pitäisi keksiä joku Rinnalla toimiva tyyli. Samat ei näköjään toimi kuin Saralle.

Launtaina DOT näki taas Päivin lampaita. Tällä kertaa se oli kiihkeänä alusta lähtien. Se juoksi lammaslaumaa tiiviisti ympäri haukkuen. Tämä onnistui paremmin myötäpäivään. Vastapäivään oli vaikeaa. Turhasta haukkumisesta koiralle sanottiin ja koiran hiljentyessä se otti samalla parempaa etäisyyttä lampaisiin niitä kiertäessään. Jatketaan.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Lampaita, hakua ja tokoa

Lauantaina osallistuttiin Somerolla paimenpäivään. Paikalla oli paljon muitakin eritasoisia aussieta. Oli hauska nähdä muidenkin samanrotuisten tyyliä. DOTIN eka kierros meni paskaa syödessä, toinen alkoi samanlailla. Sitten paska sai jäädä ja pentu kiinnostui lampaista. Jatketaan tutustumista.

Sunnuntaina treenattiin hakua samassa paikassa samalla radalla kuin viimeksikin. RINNA sai viisi maalimiestä radalleen. Kommunikaatio-ongelmien vuoksi treeni ei mennyt ihan niinkuin oli suunniteltu. Eka maalimies oli kamalassa ryteikössä. Lähetin koiran ja se oli käynyt maalimiehellä. Maalimies oli unohtanut haukuttaa ja oli suoraan palkannut koiran. En siis tiennyt se käyneen siellä ja lähetin koiraa useasti uudestaan ja sitten lopulta lähdin maalimiestä kohden edelleen koiraa lähettäen. Syvällä mennessä koira sitten katosi ja löytyi toiseen piiloon siirtyneeltä maalimieheltä palkkautumassa :p Seuraavillakin maalimiehillä jouduin lähettämään koiraa useasti, sillä koira lähti vinoon tai ei vaan päätynyt aivan maalimiehelle esti. Ilma oli lämmin ja seisova. Rinna saattoi juosta aivan maalimiehen vierestä saamatta hajua. Vika oli onnistunut. Koira juoksi suoraan päätyen maalimiehelle. Kaikesta huolimatta hyvä treeni. Oli hienoa nähdä, että koira kestää lähetyksiä noinkin paljon eikä lähdöt huonontuneet eikä Rinna mene rikki vaikkei loogisesti treenattaisikaan. Mulla itselläni oli vaikeuksia hallinnan suhteen. En vaan osannut pitää kuria kunnolla.

Maalimieskäyttäytyminen oli tällä kertaa ystävällistä. Koira taisi olla niin hikinen jo juoksentelusta ettei tallonut maalimiehiä eikä haukkunut korvaan. Haukku oli tällä kertaa huonoa, katkonaista ja lyhyttä. Hiki vei veronsa. Nyt loppua kohden koira palkattiin jo ekoista haukuista. Pitää erikseen opettaa ilmaisut kuntoon.

Maanantaina oli Ansun tokokoulutusta. RINNA pääsi esittelemään ääntelyään. Ensin katsastettiin seuraamista ja siinä palkasta luopumista. Tällä koiran nyt korjata koiran asennetta hiljaisemmaksi. Mahdollisesti myös samalla saa korjattua paikan palkan sijainnin avulla. Ääntelyä katsottiin myös merkkitreenissä ja yleisesti muutenkin puhuttiin paljon aiheesta. Ääntelyä vähentääkseni olen tehnyt koiralle paljon kuuntelutreeniä eri tilanteissa. Tämä on toiminutkin, Rinnalla ei ole oletuksia mitä tapahtuu vaan se pysyy oikealla taajuudellaa kuulolla. Tähän voisi lisätä häiriötreenit mukaan. Lisäksi äänistä voisi ihan huomauttaakin. Rinnan kanssa olen ollut huono huomauttelemaan äänistä, kun en tiedä ymmärtääkö se ääntelevänsä. Kuintekin nollatoleranssi nyt ääniin. Voin hyvin tehdä siltikin kuuntelu- ja häiriötreenejä, joissa koiralle ei tarvitse ääntelystä sanoa, sillä sitä ei yleensä silloin tapahdu. Rinnalla on myös muutenkin paljon oletuksia tapahtumista, jotka se itse muka tietää paremmin. Se osaa myös vapautella itse itseään esimerkiksi arkipaikallaanolosta ja on vielä hyvä siinä! Mulla ois tässä parannettavaa.

Erikseen tein Rinnalle kuunteluerottelua merkin kierrossa ja merkille menossa. Haukkua tuli lähdöissä, mutta merkille pääsi vain hiljaa mennessä. Hyvin toimi myös erottelu. Merkin kiertojen jälkeen merkillä paikka on usein vähän valahtanut, joten siihen treeniä. Kuuntelua tehtiin myös hypyllä. Käskin koiraa hyppäämisen jälkeen istumaan, maahan, seisomaan, tekemään kaukoja tai juoksemaan kauemmas merkille sekä hypyn kautta paluut joko suoraan sivulletuloina tai ensin eteentulona. Erottelu oli jälleen ihan hyvää. Joskin samanoloiset sanat (sivulletulo "Sivu" ja kaukojen s-i "Sitta") meni helpommin sekaisin. Lisäksi Rinna treenaili vähän jääviä ja kaukoja. Kaukoissa tekniikka tuntuu olevan ruosteessa.

Loppuun otettiin vielä uudenlainen EVL:n paikallaanolo. Rinna teki liikettä ekaa kertaa ja suoriutui hyvin. Paikallaanolot oli hyviä ja luoksetulo tarpeeksi ripeä. Koira tuli hyvin eteen ja siirtyi hyvin sivulle. Kaukokäskynä istumasta maahan ensimmäisen paikallaanolon jälkeen oli hidas. Siihen nopeutta ja muutenkin rutiinia koko uuteen liikkeeseen. Tehtiin vielä häiriköintejä koirille niiden ollessa istumassa. Rinna on aika pro näissä. Se ei liiku käskyillä eikä lähde häiriköijän mukaan tai syö mitään, mutta ihan vaan arkimaahanmenokäsky olikin se mihin koira hairahtui :p

Pipsan tokoihin pääsi DOT. Se oli hurjan asenteikas :) Se leikki hyvin Dotiksi niin alussa, välissä kuin keskelläkin. Omaa vuoroa odotellessa tehtiin uutta avorimahyppyä menona ja paluuna. Mennessä heitin palloa koiran yli sen ollessa hyppäämässä ja tullessa koira osasi tulla perusasentoon ilman apuja. Kapulaa reviteltiin ja sen jälkeen Doo kantoi sitä hyvin. Se teki noutoa ja teki estettä kapula suussaan. Lopuksi se istui useamman minuutin kapula suussa sylissä mun sitä kehuessa. Oli se hieno.

Pipsan valvovien silmien alla tehtiin ensin ruutua. Ekana lelu oli valmiina ja sitten lelu lensi ruutuun koiran ollessa menossa sinne. Tosi kivoja suorituksia. Seuraamista katsastettiin myös. Alkuun pentu seurasi hyvin, mutta sen väsyessä paikka väljeni, kontakti tippui ja koira alkoi äännellä. Eli treenisetit saisi olla sopivan lyhyitä vielä.

Paikaallaanolotreeneissä laitoin RINNA asenoihin ja käskytin sitten muita. Jouduin paristi korjaamaan Rinnan makuuta sen mentyä lonkalleen, mutta muuten koira pysyi asennossaan pitkään ja hartaasti. Istuminen oli myös hyvä. DOT teki makuun kahteen kertaan, ekassa kävin välillä piilossa ja tokassa olin näkyvillä. Dot nostatteli herkästi nyt kyynäriään. Sille pitänee tehdä kriteerit selvemmiksi.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Paimenselfie

 


Lisää lammastelukuvia:















Kuvat: Tiia Hämäläinen

torstai 2. heinäkuuta 2015

Tokoja ja hyppytekniikkaa

Maanantaina Hannan kurssilla DOT ei ollut alusta lähtienkään ihan nykyiseen tapaan mukana. Se ei ollut aktiivinen minua kohtaan vaan haahuili ja haisteli kentällä. Tehtiin ruutua. Siihen Dotilla oli huono fokus. Se jolkotteli sinne tänne eikä oikein kiinnostunut ruudussa olevasta lelusta. Noudossakin jouduin hetsaamaan koiraa enempi kapulaan, mutta leluun ja kapulaankin se sitten puri normaalisti. Seuraaminen namipalkalla sujui normaalisti. Vissiin joku teini-ikä.

SARA teki sivussa seuraamista ja siinä etenkin paikkaa. Lisäksi tehtiin suuntakäskyjä. Nää vaikuttaa enempi koiratanssilta kuin tokolta :p Kaukoissa kiusasin koiraa tiputtelemalla käskyjen aikaan nameja maahan. Muut vauhdot koira pysyi tekemään, mutta s-i-vaihdossa keskittyminen oli vaikeaa.

Tiistaina käytiin hyppytekniikkakimppiksessä. DOT teki maksina kuuden esteen perussarjaa ja sitten set pointia. Sen tyyli elää vielä joka kerta, joten en sano siitä mitään. SARA teki perussarjan maksina yhdistettynä putkiin eli: putki-hyppysarja-putki. Ekalla koira lähti keulimaan, mutta loput suoritukset meni Saraksi kivasti. Ponnistusharjoituksen SARA teki set pointin yhdistettynä hyppyihin: apuhypystä kuusi askelta okseriin, jonka jälkeen kaksi hyppyä yhdeksän askeleen välein. Aika kivasti.

Torstaina treenailtiin Päivin kanssa lähinurkilla. Oli hellettä, koirat teki lyhyitä settejä vuorotellen. SARA teki ruudun merkitöntä merkkiä. Ensin se eteen katsomisesta huolimatta suuntasi kohti ruutua. Näytön jälkeen se osasi suunnata ruudusta huolimatta eteen. Näitä vaan lisää. Lisäksi tehtiin merkin kiertoa. Sujui hyvin ja koira osasi erotella hyvin merkin kierrot ja merkin taakse pysähtymiset. Seuraamista tehtiin kaaviollinen. Ei yhtään ääntä!

RINNA työsti pääasiassa paikkamakuitaan. Se teki useamman setin muiden treenatessa. Lisäksi tehtiin "Maahan"-käskylle merkitystä Päivin koittaessa häiriköidä hihnasta vetäen koiraa pois maasta paikkamakuussa, kaukoissa ja liikkeestä maahanmenossa. Viimeisin oli vaikein. Seuraamiset oli Rinnaksi kivoja. Rinnallekin voisin mielentilaa kokeilla parantaa palkasta luopumisen kautta.

DOT teki ensin noutotreeniä. Sitä ei oikein kiinnostanut heitelty kapula, mutta se taisteli kyllä kapulasta. Siirrytään varmaan toistaiseksi siihen. Lisäksi Doo teki seuraamista: