sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Kerrottavaa jälkipolvillekin, kai...

DOT on korkannut virallisen aksakisauransa. Se ei ole ollut kamalaa ja katastrofaalista, vaan ihan mukavaa. Olen yllättänyt itseni enkä ole edes jännittänyt!

Ekat kisat oli viime viikonloppuna JANKK:n kisat Janakkalassa ja tänään oltiin HSKH:n kisoissa Ojangossa. Kontaktien ollessa vielä kesken olen ilmoittanut koiraa vain hyppyradoille. Dotia on alkanut vaivaamaan taas räyhänhenki. Johan tässä olikin pari seesteistä kuukautta :p Siitä huolimatta Doo on käyttäytynyt kisapaikolla hyvin. Se ei ole tullut sinne räyhäämään vaan viettämään mukavaa aikaa. Olenkin saanut palkattua koiraa paljon hyvästä käytöksestä.

Doo on toiminut radoilla myös hyvin. Ekalla radalla se juoksi erilaisen renkaan ohi. Otin sen uudestaan lähestymisen kautta, joten väärin suoritetusta radasta tuli HYL-merkintä. Lisäksi otin koiraa liikaa haltuun 12. esetellä ja kilttinä koirana Doo tuli esteen ohi. Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen ekaa rataan. Doo suoritti rataa kivasti. Erityisen tyytyväinen olen keppeihin, jotja onnistui hyvin radan osana, kun pidätteellä hidastin koiran menoa ensin.


Tämänpäiväinen rata alkoi hyppysuoralla, jonka lopussa häämötti ansaeste.  Paha paikka ehkä nopsalle ja irtoavalle koiralle, jollainen Doo ei ihan ole, mutta jota ohjasi kuin se ois. Väistöliike toi koiran seuraavan esteen ohi suoraan putkeen. Tästäkin siis HYL. Omia hermoja pitää nyt ihailla, sillä virheestä huolimatta olin ajantasalla ja osasin jatkaa rataa niin sulavasti kuin vain osaan. 

Dotilla oli asennetta, mutta harmittavasti se asenne ei nyt kohtaa osaamista vielä. Eli suullisen käännöskäskyt esimerkiksi ei auta käännösten leviämiseen tahi tällä kertaa annoin koiran vapaasti yrittää keppejä, mutta vauhtia oli liikaa Dotin osaamiseen nähden.

On ollut kyllä kiva kisata aksaa pitkästä aikaa. Nyt jäädään kuitenkin jo kisatauolle. Treenataan nyt kontaktit kuntoon ja sitten vasta mennään uudestaan kisakentille. Kivempi juosta sitten useampi startti per kisa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti